Rankaisevuuden tunnelukko

”Syleile omaa tarinaasi.” (vastalääke rankaisevuudelle)

Ihminen joka kantaa rankaisevuuden lukkoa on itseään kohtaan hyvin vaativa ja pelkää elämässään epäonnistumisia. Hänen pitäisi onnistua kaikessa täydellisesti ja jos ei onnistu, niin rangaistus on hänen mielestään ansaittu ja perusteltu. Ihmisen itsearvostus on tällöin ymmärrettävästi heikolla tolalla.

Samantyyppinen ankara suhtautuminen, jolla rankaisija kohtelee itseään, ulottuu usein myös läheisiin saakka. Lapset, puoliso ja muut läheiset saavat helposti kuulla kunniansa, jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Anteeksi antaminen ei ole helppoa, ei itselle eikä toisille.

Rankaisevuudesta kärsivältä uupuu tietynlaista armollisuutta itseään ja elämää kohtaan. Hän moralisoi ja syyttää toisia ja tuntuu toisten mielestä usein kylmäkiskoiselta ihmiseltä. Jatkuva kriittisyys ja vaativuus altistavat ajan kuluessa mielialan laskulle, joka taas voi johtaa masennukseen.

Itseään rankaisevat henkilö vaativat itseltään paljon, usein liikaa, ja ajattelevat heidän ansainneen sen kaiken ilkeän puheen, jota itselleen puhuvat. He ajattelevat, että rangaistuksen pitää kaiken lisäksi olla suhteessa suurempi kuin itse teko, jonka vuoksi rangaistus asetetaan. Elämä tuntuu raskaalta ja kevyet ajatukset ovat vain haave, ehkeivät edes sitä.

Rankaisevuutta voi lähteä tutkimaan kääntämällä asia päinvastoin: entä jos palkitseminen olisikin tehokkaampi tapa toimia kuin rankaiseminen? Niin itsen kuin toistenkin ihmisten suhteen. Entä jos hiljalleen totuttelisi ajatukseen, että kiittäisi moittimisen sijaan, pysyttelisi ilon puolella?

Luin kerran anonyymin kirjoittajan tekstiä, jossa hän kehotti lukijaa syleilemään omaan tarinaansa. Laitan hyvän kiertämään ja tarjoan saman ajatuksen nyt eteenpäin. Ehkä se oli viisaammin sanottu, kuin silloin osasin ajatellakaan.