Tunnevajeen tunnelukko parisuhteessa
Tunnevaje näyttäytyy epämääräisenä tunteena siitä, että meiltä puuttuu jotain, jota emme osaa oikeastaan edes sanoittaa. Toisaalta se saattaa ilmetä myös yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksena. Parisuhteessa voi tuntua siltä kuin emme olisi oikeasti tärkeitä kumppanillemme, ikään kuin tarpeillamme ja tunteillamme ei olisi hänelle tarpeeksi merkitystä. Saatamme tuntea jäävämme voimakkaasti paitsi huomiosta ja läheisyydestä.
Tausta tällaiselle parisuhteen tunnetason vaille jäämiselle on siinä, miten tunnetason tarpeemme on kohdattu, kun olimme lapsia. Useimpien meidän fyysiset tarpeet (vaatteet, ruoka, katto pään ) ovat olleet kunnossa. Yhtä monen tunnetason tarpeet (nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, lämmin ja empaattinen kohtaaminen, lohdutus, syli, halaukset) eivät ole tulleet tyydytetyiksi. Monen perheessä on arvostettu yksin pärjäämistä jo pienenä, tehty paljon töitä, vaadittu menestymistä koulussa ja harrastuksissa ja oltu tunnetasolla etäisiä, eikä lapsi ei ole voinut tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään.
On selvää, että petymme kun tarpeemme parisuhteessa eivät tyydyty. Olemme luultavasti myös herkistyneet vaille jäämisen tunteille, koska olemme aikanaan jääneet tunnetasolla niin paljosta paitsi. Toisaalta emme ehkä osaa edes odottaa itsellemme syvää läheisyyden tunnetta, koska emme yksinkertaisesti tiedä mitä se on. Tunnemme jäävämme jostain paitsi, mutta emme tiedä mitä se on. Niinpä nostamme suojamuurimme pystyyn, kuka milläkin oppimallaan tavalla. Yleisimpiä keinoja on valittaminen, vetäytyminen, hiljeneminen ja kiukuttelu. Haluaisimme ja tarvitsisimme läheisyyttä, mutta toimimme toisinpäin, otamme etäisyyttä ja suljemme omalta osaltamme mahdollisuuden tunnetason kohtaamiseen.
Tunnevajeen tunnelukko aiheuttaa aikuisuuden parisuhteissa samanlaista etäisyyttä kumppanien välille, kuin mitä meillä oli lapsena suhteessa vanhempiimme. Emme lapsena saaneet vanhemmiltamme niin paljon kuin olisimme tarvinneet ja siksi tarvitsisimme nyt aikuisena parisuhteessa kumppaniltamme enemmän kuin saamme. Pyrimme täyttämään vajausta tunnetason tarpeissamme kumppanimme avustuksella. (Tämä on paradoksi siinä mielessä, että ihmisen olemukseen kuuluu tarvita toisia! Siitä kirjoitan myöhemmin lisää.)
Vanhempien kyvyttömyydelle antaa lapselle mitä hän olisi tarvinnut on lukuisia syitä, ja jokaisessa perheessä syyt ovat omanlaisensa. Syyttelyn ja syyllistämisen tielle on turha lähteä, mutta ymmärrys oman lapsuudenperheen sen aikaisesta tilanteesta voi auttaa ymmärtämään itseä tässä ja nyt, tänä päivänä.
Tunnelukot aktivoituvat parisuhteessa
Miksi tunnelukot sitten aktivoituvat aivan erityisesti parisuhteissa? Monella on kokemus siitä, että töissä ja ystävien seurassa kaikki sujuu hyvin, mutta parisuhdeihmisen kanssa tunteet vyöryvät päälle aivan hallitsemattomasti, eikä itseään aina edes tunnista omasta käytöksestään. Syy on yksinkertainen: Parisuhteessa muodostuu aivan erilainen kiintymyssuhde kuin missään muussa ihmissuhteessa. Ja se kiintymyssuhde muistuttaa meidän ensimmäistä ihmissuhdettamme, eli suhdetta omaan vanhempaamme tai vanhempiimme. Kiintymys kumppaniimme ei luonnollisesti pääse muodostumaan heti ensimmäisten kuukausien aikana, jolloin hormonit vielä pitävät suhdetta kasassa. Kun aikaa kuluu ja kiintymys alkaa muodostua, astuu kuvaan mukaan lapsuutemme kokemukset siitä, miten meitä on pidelty, hoivattu, katsottu ja kosketettu.
Tunnelukot osuvat yhteen
On tavattoman yleistä, että vedämme puoleemme ihmisen, joka osuu meissä niihin haavakohtiimme, jotka kaipaavat tulle hoidetuiksi ja kumppanillamme on puolestaan oma haavansa, johon meidän kipumme osuu. Uppoamme toistemme haavoihin sanonnan mukaisesti ”kuin veitsi voihin”. Esimerkiksi vetäytymään vaikeassa tunnetilanteessa oppinut ihminen löytää luultavasti kumppanikseen ihmisen, joka on vastaavassa tilanteessa ottanut suojamuurikseen hyökkäämisen. Ja sama toisinpäin. Niinpä tilanteessa, jossa parisuhteen molemmilla osapuolilla on tunnevajeen tunnelukko eli tunnetason vaille jäämistä lapsuudessaan, käy helposti niin, että päädytään kierteeseen, jossa molemmat koettavat vain selviytyä. Molemmilla on omat selviytymiskeinonsa omien vaikeiden tunteiden piilottamiseen itseltään, kumpikaan ei päästä toista emotionaalisesti lähelleen, eikä kumpikaan pääse kokemaan tunneyhteyttä toisensa kanssa.
Tunnelukot avautuvat haavoittuvuuden ja avoimuuden kautta
Kaikki tähän asti kirjoittamani on ongelman kuvailua ja taustoittamista. Eniten tässä ja nyt-hetkessä on kuitenkin tietysti hyötyä siitä, miten tunnevajeen tunnelukon voisi neutralisoida ja päästä kumppanin kanssa parempaan tunneyhteyteen omien suojamuuriensa takaa. Mielessäni on kolme tasoa, joiden kautta parisuhteeseen voi löytyä aiempaa rakkaudellisempi ja hyväksyvämpi asenne.
- Ymmärrykseni mukaan nimenomaan tunneyhteyden parantaminen on avain kaikkiin muihinkin parisuhteen haasteisiin. Ilman riittävää tunneyhteyttä esim. puhumattomuus, konfliktien pelko ja jatkuva riitely (kaikki tyypillisiä parisuhteen ongelmia) pääsevät sabotoimaan suhdetta ja helposti saatetaan kuvitella niiden olevan suhteen ensisijainen ja varsinainen ongelma. Ihminen ei kuitenkaan käyttäydy suhteessa huonosti, jos hänellä on huomioitu ja rakkaudellinen olo. Tämän hetken ymmärrykseni mukaan tunneyhteyden luomisen ytimessä on molempien osapuolten
- uskallus olla avoin
- uskallus näyttää haavoittuvimmatkin puolet itsestä
- uskallus tarvita toista sekä myöntää se
- Uskon myös siihen, että elämäänsä ja parisuhteeseensa voi vaikuttaa tässä ja nyt-hetkessä oli menneisyys ollut mitä tahansa. Emme ole menneisyytemme vankeja, vaan joka hetki on mahdollista aloittaa alusta uudelleen.
- Mielestäni meidän olisi hyvä pysähtyä pohtimaan myös rakkauden käsitettä ja sitä, kuinka rakastettavina pidämme itseämme. Rakkaus syntyy kahden ihmisen välille, kun uskallamme olla kumppanillemme kaikkea sitä, mitä olemme. Jos näytämme toiselle vain pintamme tai tietyt puolemme, emme päästä toista kokonaan lähellemme. Rakkaus syntyy siis haavoittuvuudesta, uskalluksesta olla toisen seurassa juuri sitä mitä on. Emme voi tulla kokonaan nähdyiksi ja kuulluiksi, jos kumppani ei näe jotain osaa meistä. Voimme saada hyväksyntää ja huomioita vain niille osille itseämme, jotka näytämme toiselle.
