Tunnelukot ja selviytymiskeinot
Tunnelukkojen yhteydessä puhutaan usein myös selviytymiskeinoista ja ne liittyvätkin kiinteästi omien tunnelukkojen ymmärtämiseen ja käsittelyyn.
Tunnelukko tarkoittaa jo lapsuudessa opittua haitallista tapaa reagoida, kokea, tuntea, ajatella ja käyttäytyä. Se on syntynyt vuorovaikutuksessa ensisijaisten hoitajiemme, useimmiten vanhempiemme kanssa. Lapsena emme voineet valita olosuhteita joissa kasvoimme, joten kehitimme itsellemme erilaisia tunnelukkoja. Voidaan siis sanoa, että tunnelukko syntyy lapsena ja aktivoituu aikuisena.
Tunnelukko aktivoituu, kun jokin nykypäivän tilanne muistuttaa meitä riittävän paljon vastaavasta lapsuuden ajan tapahtumasta. Arkikielessä käytämme usein ilmaisua ”se meni tunteisiin”, kun jokin lukoistamme aktivoituu. Tunnelukot ohjaavat toimintaamme vaikka emme haluaisi niiden tekevän niin. Tunnelukkojen vallasta johtuu se, että ihmettelemme usein itseämme kun toimimme tavalla, jonka järjen tasolla tiedämme olevan meille haitallista.
Selviytymiskeinot taas otetaan käyttöön siinä vaiheessa, kun emme pysty lukkojen takia käsittelemään tunteitamme. Selviytymiskeinot ovat siis nimensä mukaisesti keinoja, joilla yritämme selviytyä siitä, että tarpeemme eivät lukkojemme takia pääse tyydyttymään. Kun koemme emotionaalista vaille jäämistä, tunnemme olomme epämukaviksi. Näin alamme käyttää erilaisia selviytymiskeinoja, joka ei kuitenkaan ole toimiva ratkaisu, vaan päinvastoin ylläpitää vaille jäämisen kokemusta.
Kolme yleistä selviytymiskeinoa joita kaikki käytämme hankalissa tilanteissa ovat välttely, antautuminen ja hyökkääminen. Välttelystä on kyse silloin, kun tunnemme halua paeta ikäviä tunteita aiheuttavasta tilanteesta. Joskus voimme suorastaan ennakoida elämäämme siten, ettemme edes joutuisi noihin vaikeisiin tilanteisiin. Vetäydymme, emme halua ajatella menneitä, pyrimme unohtamaan.
Antautuminen tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että vaikean tilanteen edessä toimitaan passiivisesti, antaudutaan ajatukselle, että ”minussa oli taas jotain vikaa”. Jos antautuminen olisi kehon asento, se oli pää painuksissa ja hartiat lysyssä kuin todistaakseen, että ”näin se aina menee.”
Kolmannen selviytymiskeinon eli hyökkäämisen (puhutaan myös kompensoinnista) vuoksi omia tunnelukkoja voi joskus olla hankalaa tunnistaa. Kompensointi tarkoittaa sitä, että kantamansa tunnelukon kääntääkin toiminnassaan juuri päinvastaiseksi, jolloin testi näyttää väärää tulosta. Hyökkääminen näkyy ulospäin omien tarpeiden korostamisena muiden kustannuksella ja monenlaisina ylireagointeina. Lapsuuden kokemuksia pyritään korjaamaan, vaikkakin tiedostamatta.
Selviytymiskeinoista on hyvä tiedostaa se, että käytämme niitä yleensä hyvin kekseliäästi riippuen tilanteesta, jossa niitä tarvitaan. Kaikilla ihmisillä on tunnelukkoja ja kaikki myös yrittävät selviytyä niistä parhain päin. Yllä kuvatut selviytymiskeinot eivät ole kuitenkaan kestäviä tapoja, vaan jättävät meidät elämään lukkojemme keskelle. Parasta on pyrkiä löytämään keinoja päästä tunnelukon juurille ja kestää ikävä tunne, joka sen käsittelystä syntyy. Vain siten siitä on mahdollista vapautua.
