Tarvitsemme toisiamme parisuhteessa
Kuten lapsi tarvitsee vanhampaansa, aikuinenkin tarvitsee toista ihmistä.
Tähän perustuu tunnekeskeisen pariterapian keskeinen ajatus ja tässä kirjoituksessa avaan hieman tunnekeskeisyyden taustaa. Aihe on tosin valtavan kokoinen, joten ymmärrettävästi yhdessä blogitekstissä pääsemme vain raapaisemaan pintaa. Jatkoa on tulossa, joten jos parisuhteen teemat tunnekeskeisestä näkökulmasta tarkasteltuna kiinnostavat, kannattaa odotella seuraavaa kirjoitusta.
Tahdon myös pyrkiä normalisoimaan parisuhteen haastavia ilmiöitä kiintymyssuhteiden näkökulmasta. On tavattoman inhimillistä, että koemme suhteissamme vaikeuksia. Harvat meistä ovat saaneet optimaalisia psyykkisiä eväitä lapsuuden perheissämme, ja elämän matkan varrellakin on useimmille sattunut haavoittavia kokemuksia. Nämä kaikki vaikuttavat parisuhteisiimme. Kaikki on kuitenkin mahdollista. Ihminen on oppivainen ja tunneyhteydessä tapahtuvat korjaavat kokemukset ovat uskomattomia parantajia.
Lukuisten asiakaskohtaamisten ja oman parisuhteeni tuottaman ymmärryksen valossa tunnekeskeinen näkemys parisuhteen hoidosta on todella pätevä niin tieteellisesti perusteltuna kuin inhimillisesti ajatellen. Tunnekeskeisessä pariterapiassa ajatellaan, että parisuhteen osapuolet tarvitsevat toisiaan. Tämän ymmärtäminen on keskeistä, jotta päästään käsiksi parisuhteen ongelmien ymmärtämiseen. Tässä yksin pärjäämisen kulttuurissa jossa vaikuttavat vielä varsin lähellä olevat sotatraumat ei ole ollut kovinkaan trendikästä myöntää tarvitsevansa toista ihmistä. Toisen ihmisen tarvitseminen ja yhteenkuulumisen sekä rakastettuna ja tarvittuna olemisen tarpeet ovat kuitenkin ihmisen biologiaan koodattuja perustarpeita, joita vastaan taisteleminen on lopulta turhaa.
Mistä riitelemisessä on pohjimmiltaan kyse?
Ymmärrämme helposti lapsen raivarit tai mököttämisen, mutta aikuisen kohdalla ajatuksemme on helposti se, että aikuisena pitäisi pystyä hallitsemaan ”lapselliset” tunnereaktionsa. Asiaan tulee kuitenkin täysin eri sävy, kun alamme ymmärtää MIKSI aikuinen käyttäytyy parisuhteen ristiriitatilanteessa kuin lapsi. Mikä saa muuten aivan fiksun ja esim. työssään pätevän ihmisen huutamaan puolisolleen täyttä kurkkua tai vastakohtaisesti vetäytymään vuorovaikutuksesta jättäen toisen osapuolen kerta toisensa jälkeen tunteidensa kanssa yksin?
Parisuhteen osapuolten välisessä käyttäytymisessä haastavissa tilanteissa tai riidan hetkellä on kysymys samasta ilmiöstä, jota lapsi tuntee ollessaan erossa vanhemmastaan. Ahdistuksesta, ja tarkemmin sanottuna eroahdistuksesta. Tarvitsemme lapsena vanhempaamme yksinkertaisesti pysyäksemme hengissä. Tieteellisesti tarkasteltuna tämän ilmiön nimi on kiintymyssuhde ja paljon tutkittu kiintymyssuhdetoria selittää syvällisellä tavalla sen, miten olemme lapsena oppineet saamaan tarvitsemamme ja kiintymään hoitajaamme. Olemmeko saaneet tarvitsemamme hoivan säännöllisesti ja itsestään selvästi? Vai olemmeko joutuneet odottamaan huolenpitoa kohtuuttomasti tai onko se ollut epäsäännöllistä ja ennustamatonta?
Parhaimmillaan lapsuuden kiintymyssuhteemme ovat muodostuneet turvallisiksi, jolloin olemme voineet luottaa vanhempamme hoivaan ja huolenpitoon. Tällöin pääsemme aikuisuuden parisuhteessammekin todennäköisesti hieman helpommalla siinä mielessä, että meihin on jo lapsuudessa rakentunut suhteellisen vahva psyykkinen, sisäinen turvallisuuden tunne. Pystymme olemaan toiselle tunnetasolla läsnä, olemaan itse haavoittuvaisia ja näyttämään pehmeämpiä puoliamme kuin myös vastaanottamaan samaa puolisoltamme. Olemme pääsääntöisesti turvassa itsemme kanssa, jolloin pystymme olemaan turvassa myös toisen kanssa. Aikuisena emme tietenkään enää tarvitse toista ihmistä hengissä pysymiseen kuten lapsena tarvitsimme, mutta psyykkinen hyvinvointimme riippuu ratkaisevasti toisten ihmisten tarjoamasta tuesta ja turvasta. Parisuhteessa tämä tarvitsevuus näyttäytyy erityisen kauniilla – tai kauhealla tavalla, riippuen siitä millainen tunneyhteys parin välillä on.
Turvatonta kiintymyssuhdetta kantaessamme meillä on oikeastaan kaksi erilaista strategiaa selvitä parisuhteen haastavista tilanteista: joko hyökkäämme toista vastaan, tai sitten vetäydymme. Nämä vastakkaiset keinot selvitä vaikeista hetkistä ruokkivat täydellisesti toinen toisinaan: mitä enemmän toinen hyökkää, sitä enemmän toinen vetäytyy. Ja mitä enemmän toinen vetäytyy, sitä enemmän toinen hyökkää. Hyökätessämme me vaadimme, kontrolloimme, syytämme, korotamme ääntämme, kritisoimme, olemme voimakkaan tunteellisia, emmekä missään tapauksessa halua jäädä tunnetasolla yksin. Kun tunneyhteys kumppanin kanssa on poikki, hyökkäävää strategiaa käyttävän sisäinen järjestelmä kiihtyy, ylivirittyy ja saa tunteet suurenemaan. Tunteet voivat olla kivuliaankin voimakkaita ja siksi tämän strategian käyttäjä kaipaakin kipeästi kumppaninsa apua tunteiden säätelyynsä.
Ikävä kyllä sitä apua on harvoin tarjolla, jos parisuhteen toinen osapuoli edustaa enimmäkseen vetäytyvää strategiaa. Vetäytyvä osapuoli ei nimittäin tunne tarvetta mennä liiaksi tunteisiin, vaan pysyttelee ennemmin järkitasolla. Hän perustelee, selittää ja pyrkii ymmärtämään mieluummin pintatasolla, kuin sukeltaa syvyyksiin. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei hänellä olisi tunteita. Hän ei vaan ole tottunut operoimaan tunnetasolla ja kokee hämmennystä ja vaikeutta tunteidensa kanssa.
Se mikä usein auttaa pareja alkuun oman suhteensa solmujen selvittelyssä, on sen ymmärtäminen, että niin vaativa kuin vetäytyvä tapa toimia parisuhteen vaikeuksissa on normaalia. Kaikilla on pohjimmiltaan syynsä toimia niin kuin toimii ja hyvin harvoin kukaan on tahallaan ilkeä. Jokaisen ilkeän tölväisyn, huutamisen, selittely-yrityksen ja tv:n ääreen pakenemisen taustalla on rakkaudellinen tarkoitus: yritämme vain hoitaa vaikeaa tilannetta kiintymyssuhteemme sanelemalla tavalla. Toimimme itse asiassa juuri niin kuin henkilökohtaiseen biologiaamme on koodattu. Kun alamme ymmärtää ja normalisoida tätä inhimillistä kuviota, meillä on mahdollisuus alkaa muuttaa sitä. Matka kohti turvallisempaa vuorovaikutusta kysyy avoimuutta ja haavoittuvuuden riskin ottamista. Vaativalta kumppanilta pehmenemistä poispäin vihasta ja hyökkäämisestä, vetäytyvältä avautumista pintatasolta hieman syvemmälle.
Olen kirjoittanut parisuhteen riidoista myös täällä.
Tunnevajeen tunnelukosta parisuhteessa voit lukea täältä.
Jos sinä tai parisuhteenne tarvitsette apua, ota yhteyttä. Älä odota liian kauan! Apua on saatavilla ja sitä kannattaa ehdottomasti hakea ajoissa. Mitä aiemmin, sitä helpompaa parisuhteen haavoja on hoitaa.
