Kuvittele, että mielesi on kuin tietokone, jossa on sata välilehteä auki.  Yksi piippaa sähköpostia, toinen muistuttaa tiskivuoresta, kolmas huutaa, että pitäisi jo mennä nukkumaan. Samaan aikaan jokainen ikkuna vilkuttaa punaisella: “Hoida minut nyt heti!” Ei ihme, että tehtävien käynnistäminen, tehtävästä toiseen siirtyminen ja loppuun saattaminen tuntuvat toisinaan ylivoimaisilta. 

Monille aloittaminen ja arjen sujuvuus ovat välillä hankalia. Jos sinulla on ADHD tai muita nepsy-piirteitä, aloittamisen haaste ei ole satunnainen vaan usein jokapäiväinen. Kyse ei ole kuitenkaan missään tapauksessa laiskuudesta, vaan hermoston tavasta toimia. Arki saattaa tuntua siltä kuin yrittäisi tanssia samaan aikaan valssia, tangoa ja humppaa;  uuvuttavaa, eikä rytmissä pysy millään, vaikka kuinka yrittäisi. Pelkkä päätös ryhtyä toimeen ei silloin auta, kuten ei myöskään hyvää tarkoittavien tuttavien kehotus ryhdistäytyä tai ottaa itseä niskasta kiinni. 

 

 

Mistä tässä oikeastaan on kyse?

Toiminnanohjaus tarkoittaa kaikkea sitä näkymätöntä työtä, joka mahdollistaa arjen sujumisen: aloittamisen, siirtymisen, suunnittelun, keskittymisen ja loppuun saattamisen. Koska hermosto toimii nepsy-piirteisillä eri tavalla kuin neurotyypillisillä, kaikki nämä tekemisen vaiheet voivat takkuilla. Eikä se kerro tahdonvoiman puutteesta, vaan siitä, että nepsy-aivot tarvitsevat erilaista tukea kuin neurotyypilliset aivot. 

Aivoja voi ajatella käyttöjärjestelminä. Neurotyypillisessä järjestelmässä tehtävän aloittaminen on kuin klikkaisi MacOS-järjestelmän kuvaketta – ohjelma käynnistyy nopeasti ja ennustettavasti. ADHD-aivoissa taas aloittaminen voi muistuttaa Windowsin päivityskierrettä: ennen kuin mitään tapahtuu, pitää odottaa, sulkea ikkunoita ja etsiä oikeaa painiketta. Kun ohjelma lopulta käynnistyy, se toimii kyllä – usein vieläpä luovasti ja vauhdilla.

Miten toiminnanohjauksen hankaluudet sitten näkyvät käytännössä jos omaa käyttöjärjestelmäänsä ei tunne?

  • Pienikin tehtävä voi tuntua jättimäiseltä
  • Siirtymätilanteet ovat työläitä ja aiheuttavat vitkuttelua
  • Rutiinit vaativat tietoista ponnistelua, eivätkä tapahdu autopilotilla
  • Ajantaju pettää: joko kaikki vie tuplasti aikaa tai unohtuu kokonaan
  • Keskeytykset pysäyttävät tekemisen helposti. Puhelimen äänet tai ohikulkija voivat katkaista keskittymisen ja tehtävän aloittaminen on aloitettava alusta, mikä tekee etenemisestä raskasta
  • Pienetkin epäonnistumiset lannistavat helposti. Jos jokin vaihe menee pieleen, koko tekeminen jää herkästi kesken. 

Kun nämä asiat toistuvat arjessa kerta toisensa jälkeen, on selvää, että kyse ei ole tahdonvoiman puutteesta vaan hermoston tavasta toimia. Hyvä uutinen on se, että pieniä keinoja hyödyntämällä hermosto saadaan  yhteistyöhön. Täydellisyyttä ei tarvita, riittää, että teet yhden pienen liikkeen kerrallaan.

 

 

7 vinkkiä, jotka oikeasti voivat auttaa arjessa

 

1. Pilko tehtävät pieniksi – oikeasti pieniksi

Ajattele, että yrittäisit syödä kokonaisen vesimelonin yhdellä haukulla. Ei onnistu. Mutta kun leikkaat sen viipaleiksi, syöminen onnistuukin mainiosti ja voit nauttia herkullisesta hedelmästä. Sama toimii arjen tehtävissä. Luota siihen, että vaikka kirjoitat vain otsikon, laitat yhden astian tiskikoneeseen tai vain avaat sähköpostisi, jatko seuraa hyvin usein kuin itsestään. Alkuun pääseminen on melkein aina se haastavin osuus. Siihenkin on onneksi konstinsa, joista yksi on seuraavan kohdan aloitusrituaali. 

2. Luo aloitusrituaali

Hermosto rakastaa tuttuja signaaleja. Tee itsellesi pieni “aloitusnappi”, joka kertoo keholle ja mielelle, että nyt tekeminen alkaa. Se voi olla kupillinen kahvia, kolme syvää hengitystä, lenkkareiden pukeminen jalkaan tai tietyn soittolistan kuunteleminen aina työn alussa.

3. Pidä asiat näkyvillä

Nepsy-aivot unohtavat helposti sen, mitä eivät näe. Laita muistilappu jääkaapin oveen, kännykkään hälytys tai pidä tehtävälista esillä pöydällä. Ajattele, että toteutuakseen tehtävä tarvitsee kuin “valonheittimen”, muuten se katoaa pimeään. 

4. Säädä vireystila sopivaksi

Alivireessä tekeminen tuntuu kuin yrittäisi sytyttää märkää nuotiota – kipinä ei tartu. Ylivireessä taas liekit roihuavat liikaa, eikä energia kohdistu oikein. Etsi pieniä keinoja säädellä itseäsi: rauhoittavia (hengitys, kevyt venyttely, rauhallinen musiikki) tai aktivoivia (nopea kävely, kylmä vesi, rytmikäs musiikki).

5. Hyväksy tunteet ja anna lupa tehdä ”vain vähän”

Kokeile antaa itsellesi lupa tehdä vain viisi minuuttia. Usein se riittää käynnistämään liikkeen – ja jos ei riitä, olet silti onnistunut siinä, että aloitit edes pienellä askeleella. Et siis voi epäonnistua teit sitten vähän tai paljon. 

6. Hyödynnä ulkoisia tukikeinoja ja toisia ihmisiä

Rutiinit, ajastimet, muistilistat ja kalenterit ovat aivojen parhaita ystäviä. Pyydä myös toisia ihmisiä mukaan: sovittu muistutuspuhelu ystävältä, yhteinen työskentelyhetki tai edes se, että kerrot toiselle ääneen mitä aiot tehdä, voivat auttaa alkuun. Toiminnanohjaus ei ole yksilölaji, vaan se hyötyy yhteisöllisyydestä. 

7. Palkitse pienetkin onnistumiset

Aivot tarvitsevat palkkiota, muuten ne eivät opi. Se voi olla iso ✔-merkki tehtävälistassa, hetki ulkona raittiissa ilmassa, kupillinen teetä tai vain se, että sanot itsellesi: “Hyvä minä, sain tämän tehtyä.”

 

Lopuksi

Todellisuus on, ettei ongelma ole yksilössä – ongelma on siinä, että maailma on rakennettu neurotyypilliselle hermostolle. Nepsy-arkea elävät joutuvat usein tekemään tuplatyön neurotyypillisiin verrattuna: ensin on löydettävä polku tekemisen äärelle – vasta sen jälkeen voi tarttua itse asiaan.

Toiminnanohjaus ei ole vain tahdonvoiman asia. Se on hermoston tapa reagoida vireystiloihin, tunteisiin ja ympäristön ärsykkeisiin – ja tämä tapa on jokaisella yksilöllinen. Siksi ADHD-ihmiset joutuvat kehittämään omia järjestelmiä, rituaaleja ja työkaluja, jotta arki ylipäätään sujuisi.

Onneksi juuri tämä on usein ADHD-ihmisten vahvuus: luova, omaperäinen ja out of the box -ajattelu. Kun hermosto ja aivot toimivat omalla tavallaan, ne myös tarvitsevat ympäristön ja tavat, jotka tukevat juuri niiden ominaispiirteitä. Ja koska jokaiset ADHD-aivot ovat yksilölliset, ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua.

Sen sijaan, että pyrittäisiin muuttamaan itseä vastaamaan muiden toimintatapaa, voi muokata omaa arkea yhteistyöhön oman hermoston kanssa. Kun omaa elämää rakentaa omista lähtökohdista käsin vastaamaan omia tarpeita, tekeminen ei enää perustu pakottamiseen vaan siihen, että elämä saa virrata omalla rytmillään.