Rajojen asettaminen parisuhteessa -proaktiivisuuden ja reaktiivisuuden tasapaino
Termien selitykset yleisellä tasolla:
Proaktiivisuus tarkoittaa, että otamme vastuun omista tarpeistamme ja tunteistamme ennen kuin reagoimme muiden toiveisiin tai tilanteisiin. Se on ennakoivaa ja itseohjautuvaa toimintaa, jossa asetamme rajat ja pidämme huolta omasta hyvinvoinnistamme.
Reaktiivisuus puolestaan tarkoittaa, että reagoimme tilanteisiin tai toisten tarpeisiin ennen kuin ehditään miettiä omia tunteitamme ja tarpeitamme. Se voi johtaa siihen, että unohdamme huolehtia itsestämme ja asetamme muiden tarpeet omiemme edelle.
Rajojen asettaminen on olennainen osa parisuhteen hyvinvointia, mutta se ei aina ole helppoa. (Lue: Sitä pitää melkein kaikkien harjoitella.) Monet meistä mieltävät rajojen asettamisen lähinnä suojautumisena toisilta, mutta todellisuudessa se on paljon enemmän: se on myös ja ennen kaikkea oman hyvinvoinnin ja itsensä kunnioittamista. Kyse ei ole pelkästään siitä, että suojaamme itseämme toisten toimilta, vaan siitä, että huolehdimme myös omista tarpeistamme ja tunnetilastamme. Tämä on parisuhteessa erityisen tärkeää silloin, kun suhteen dynamiikka syystä tai toisesta muuttuu ja omat rajat joutuvat koetukselle.
Kuvitellaanpa tilanne: kumppani palaa työpäivän jälkeen kotiin väsyneenä ja stressaantuneena. Reaktiivisessa lähestymistavassa kotona oleva puoliso saattaa huomata kumppaninsa väsymyksen alkaen heti reagoimaan siihen, yrittäen tehdä asioita, jotka helpottavat toisen oloa. Laittaa ruokaa, kyselee kumppanin päivästä tai tekee jotain muuta, joka tuntuu auttavan toista rentoutumaan. (Huom! Usein me kaiken muun lisäksi teemme asioita, joiden kuvittelemme auttavan toista, emmekä tule ajatelleeksi, että ehkä olisi hyvä ihan vaan kysyä toiselta mitä hän haluaisi, vai haluaisiko mitään 😊) Tässä tilanteessa voi helposti unohtaa omat tunteet ja tarpeet, koska kumppanin hyvinvointi tuntuu tärkeimmältä. Erityisesti, jos on taipuvainen miellyttämiseen ja yli-kiltteyteen. Itse saattaa jäädä ilman huolenpitoa tai kysymystä siitä, miten oma päivä meni, vaikka sekin olisikin tärkeää omien tarpeiden ja suhteen hyvinvoinnin kannalta.
Proaktiivinen lähestymistapa tässä tilanteessa voisi olla se, että molemmat osapuolet huolehtivat sekä itsestään ja toisistaan. Proaktiivisesti voi siis päättää, että ennen kuin ryhtyy auttamaan toista, ottaa oman hyvinvoinnin huomioon. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että pysähtyy hetkeksi ja miettii mitä itse tarvitsisi ennen kuin tarjoaa apuaan. Ehkä tuntee, että olisi tärkeää kertoa kumppanille omista tunteistaan ja tarpeistaan, kuten saattaisi vaikka toivoa, että kumppani kysyisi, miten päivä meni. Ja toki, toisinaan ei koe itse tarvitsevansa mitään kummempaa, ja silloin on ihan okei tarjota pyyteettömästi tukeaan toiselle. Enkä tarkoita, etteikö pyyteettömyys olisi hyvä ja kannatettava arvo sinänsä. Kysymys on siitä, että otamme vastuun siitä, mitä tarvitsemme ja mitä voimme antaa, ja ymmärrämme, että se ei ole toisesta riippuvaista. Vain silloin, kun oma hyvinvointi on huomioitu ja tasapainossa, voimme aidosti antaa toiselle huomiota ja tukea ilman, että siitä tulee uhrautumista.
On myös hyvä muistaa, että molemmilla on oma vastuunsa huolehtia itsestään, ei vain toisella. Kun kummatkin osapuolet ottavat vastuuta omista tarpeistaan ja hyvinvoinnistaan, voidaan toista tukea aidosti ja tasapainoisesti ilman, että toinen tai molemmat jäävät kaipaamaan huomiota ja huolenpitoa.
